Harjoituskausien fysiologiset tehtävät
Harjoittelun suunnittelu
Harjoitusohjelman runkona tulee olla pitkän tähtäyksen suunnitelma (PTS), jonka tavoitteena on urheilijan parhaiden henkisten ja fyysisten voimavarojen rakentaminen ja hyödyntäminen. PTS laaditaan yhdessä urheilijan, valmentajan ja seuran kesken. Näin voidaan kartoittaa urheilijan uraan vaikuttavat ulkoiset puitteet.
PTS:ssa hahmotellaan karkeasti fyysisen kehityksen suuntaviivat kestävyyden, voiman, nopeuden ja taidon osalta sekä annetaan kilpailutavoitteet. Luistelijan ura voidaan jakaa seuraaviin jaksoihin:
- Perusharjoituskausi (7-12 v.), jonka tehtävänä on peruskunnon luominen monipuolisella liikunnan harrastamisella ja liikeaistin kehittäminen totuttautumalla luistimilla liikkumiseen.
- Lajiharjoituskausi (12-18 v.), jonka aikana hankitaan luistelussa tarvittava fyysinen kunto ja kehitetään luistelussa tarvittava tekniikka.
- Huippukausi (n. 19-vuotiaasta alkaen), jolloin pyritään yksilölliseen huippusuoritukseen maksimoimalla peruskuntoon ja luistelusuoritukseen vaikuttavat harjoitustavat.
Perusharjoituskauden alkaessa noin kymmenen vuoden iässä peruskuntoharjoittelun osuus on n. 70% ja lajikohtaisen harjoittelun osuus n. 30%. Kehityksen edetessä suhde muuttuu siten, että huippukauden alkaessa peruskuntoharjoittelun osuus on n. 30% ja lajikohtaisen harjoittelun osuus n. 70%.
Keskipitkän tähtäyksen suunnitelmalla (KTS) tarkoitetaan ohjelmarunkoa, jossa tavoitteet on asetettu 3-4 vuoden tähtäyksellä esimerkiksi yhden olympiadin välisen ajanjakson harjoitustavoitteet konkretisoimalla.
Lyhyen tähtäyksen suunnitelma (LTS) tehdään harjoituskaudeksi kerrallaan käyttämällä lähtökohtana aikaisempaa harjoittelua ja saavutuksia. Tavoitteena on harjoitusrasituksen lisääminen vuosi vuodelta. Kehitystä seurataan talvella tulosten perusteella ja harjoituskaudella eri ominaisuuksia testaamalla. Harjoitusvuosi jaetaan seuraaviin harjoitusjaksoihin:
- Peruskuntoharjoituskausi
- Syysharjoituskausi
- Siirtymäkausi
- Jääharjoituskausi
- Kilpailukausi
- Aktiivinen lepokausi
Harjoitteet
Pelkkä vuosisuunnitelma ei anna vastausta niihin kysymyksiin, joita tehdään harjoitussalilla, maastossa ja jäällä. Harjoitusohjelmien laatimista varten oheisena on laadittu esimerkkejä harjoitteista, joita soveltamalla valmentajat ja luistelijat itsekin voivat laatia harjoitusohjelman eri harjoituskausille.
Harjoitteet on jaettu kahteen osaan, peruskuntoharjoitteisiin ja jääharjoitteisiin. Näin tulee selvästi näkyviin se tosiasia, että luistelija tekee valtaosan vuoden työmäärästä ilman luistimia.
|