Uutiset | Arkisto | Etusivulle

Uutiset

Markku Henrikssonille kaksi SM-kultaa sisäsoudussa

Oulu, 9.5.2008

Markku kertoo kilpailusta:

Kävin sisäsoutukauden päätöskisassa 26.4.2008 Imatralla. Olin kahtena edellisenä vuotena osallistunut kahteen ikäluokkaan ja tänä talvena kunto tuntui tammikuussa 2 km SM-kisojen aikaan niin hyvältä, että haaveilin jopa kolmeen ikäluokkaan osallistumisesta.

Helmikuussa iskenyt flunssa veti harjoittelun sen verran köykäiseksi, että jo maaliskuussa tiesin, ettei kolmeen starttiin ollut mahdollisuutta osallistua. Viimeiset 4 viikkoa harjoittelu kuitenkin sujui mallikkaasti ja kunto tuntui olevan hyvässä nousussa. Kilpailuviikon maanantaina 20.4. tein viimeisen kovan treenin ja vedin oman 10 km ennätykseni, joten kohtuullisen hyvällä mielellä pääsin kisamatkalle.

Ensimmäinen startti oli yli 40 vuotiaiden kevyen luokan 10 km ja lähdin suunnitelman mukaan muiden vauhdista piittaamatta omaa tavoitevauhtiani matkaan ja puolivälissä matkaa aloin tarkkailemaan tilannetta. Tarkoitus oli soutaa vain voitosta ja säästää mahdollisimman paljon voimia toiseen starttiin.

Puolivälissä olin noin 40 m johdossa edellisvuoden mestariin Reijo Niemenmaahan ja tavoitteeni oli säilyttää suurinpiirtein tuo johto ihan loppukilometreille asti, josta toivoin vain pystyväni säilyttämään johtoasemani maaliin saakka. Reijo nosti omaa vauhtiaan hetkittäin, mutta kun vastasin aina samalla mitalla niin tuo noin 40 m ero säilyi ihan viimeiselle kilometrille saakka, jossa me molemmat päästelimme "täysillä" ja Reijo sai jonkin verran eroa kurottua umpeen, mutta mitään paniikkia ei kuitenkaan voiton suhteen syntynyt.

Toinen lähtö oli yli 30 vuotiaiden kevyen luokan 10 km noin 84 min edellisen soudun maaliintulon jälkeen, joten palautumiskyky oli koetuksella ja sen verran koville jouduin ensimmäisessä startissa, että pelkkä maaliinpääsykin toisessa startissa alkoi tuntumaan jo ihan hyvältä tavoitteelta. Lähdin kohtuullisen reippaasti matkaan, mutta aika pian oli vauhtia pudotettava siten, että maaliinpääsy oli varmistettu. Tässä sarjassa ei tungosta ollut, mutta erinomaisesti kilpailu-uransa sisäsoudussa avannut Crister Nyberg antoi kyllä ihan kunnon vastuksen. Helpolla ei voitto tullut tässäkään sarjassa.

Tässä omien sarjojeni tulokset:
1. 40-49 L Markku Henriksson Oulun Tarmo 35:56,9
2. 40-49 L Reijo Niemenmaa Parkanon Urheilijat 36:01,5
3. 40-49 L Jari Ehrnrooth Laakson Lompottajat 36:38,9
4. 40-49 L Ari Kitunen Anjalankosken Soutajat 37:18,9
dns 40-49 L Pentti Soini Keravan Urheilijat dns

1. 30-39 L Markku Henriksson Oulun Tarmo 36:45,8
2. 30-39 L Crister Nyberg Keravan Urheilijat 37:23,7

Kaikki tulokset: www.finnrowing.com