Uutiset | Arkisto | Etusivulle

Uutiset

Pikaluistelurata Castreniin ensi talveksi!

Oulu, 6.6.2008

Alla ote "Raatin Liikuntakeskuksen perusparannus" asiakirjasta:

Korvaavat liikuntapalvelut perusparannuksen aikana mm:
Kuntosalitoiminta (Kunnon Keskus) siirtyy Oulun urheilutalon 2. kerrokseen. Toiminta alkaa syyskuun alussa 2008.
Pikaluistelijoille rakennetaan Castrenin urheilukeskukseen toiminta-edellytykset. Raatin kentällä harjoitelleille muille jääurheiluseuroille osoitetaan harjoittelu/ kilpailupaikka Castrenin urheilukeskukseen.

Paperilla asia näyttää yksinkertaiselta, mutta odotettavissa on vaikeuksia. Normaalin 400m:n radan sijoittaminen Castreniin on vähintään haastava tehtävä. Keinonurmikentän jäädyttämista ei ole suositellut vielä yksikään materiaalivalmistaja! Raatin kentällä pohjan epätaisuus seuraa mukana Castreniin eli kentän jäädyttäminen luistelukuntoon vie aikaa muutenkin lyhyestä luonnonjääsesongista.
Tarmolle oli esitetty nuorisokansallisia kilpailuja joulun ja uuden vuoden väliseen aikaan tai helmikuun 20 päiväksi - valitsin helmikuun. Linnanmaan tekojääradan suunnittelu pitäisi saada pikaisesti käyntiin. PK