Oululainen Matti Mäkelä on vuoden aikuisopiskelija
Kaleva, 2.10.2008
Tarmon luistelijat onnittelevat!
Valtakunnallinen aikuiskouluttaja JAKK valitsi oululaisen Matti Mäkelän vuoden aikuisopiskelijaksi. Raati korosti valinnassaan Mäkelän päämäärätietoista hakeutumista uusiin koulutushaasteisiin.
Mäkelä kouluttautui viime vuonna linja-autonkuljettajaksi työskenneltyään 16 vuotta tie- ja vesirakennusinsinöörinä. Linja-autonkuljettajaksi valmistuttuaan Mäkelä suoritti omalla kustannuksellaan yhdistelmäajoneuvon kuljettajatutkinnon.
Tällä hetkellä mies työskentelee Oulun Säiliökuljetus Oy:n palveluksessa polttoaineiden jakelukuljettajana.
Mäkelä sanoo, että 16 vuotta "konttorirottana" työskenneltyään hän alkoi kaivata jotain muuta.
"Kun kuulin linja-autonkuljettajana työskentelevältä veljeltäni, että JAKK:n kurssilla on tyhjä paikka, ei valintaa tarvinnut kauan miettiä", Mäkelä muistelee.
|  |