Finland Ice Marathon Feb 23-27, 2000, Kuopio

Se oli siinä rajoilla ....!

Edellinen päivä:
Kello 20:00 perjantaina, luistelijat kokoontuivat Scandic Hotellissa Kuopiossa. Lentokentän säätiedotuksen mukaan seuraavan aamun startissa kello 7 lämpötila olisi -12 ja -14 välillä ja pakkanen lauhtuisi noin -4:n asteeseen keskipäivään mennessä.

Luulimme, että sää olisi samanlainen tai parempi kuin perjantaina, no kylmäähän siellä tulee olemaan, mutta ei kuitenkaan pahempi kuin edellisen päivän harjoituksissa jossa testailtiin vaatetusta ja jäätä.

Aikaisin lauantain aamuna kukaan ei kertonut meille todellista lämpötilaa, joten uskoimme sen yhä olevan noin -14 astetta. Ei ollut virallista "tiedotetta", jolla olisi kerrottu, että "varokaa, ulkona on -20 astetta pakkasta". Tuntui typerältä, ettei tiennyt kuinka kylmää oli, mutta eroa on vaikea havaita kovin helposti, koska ilma on hyvin kuivaa ja ilma oli lähes tyyni. Ei käynyt mielessänikään, että sää olisi kylmempi kuin eilen.

Sitten oli virallisen lähtölaskennan aika kymmenestä nollaan. Kaikki aloittivat rauhallisesti varmistaen, että kaikki railot jäässä huomataan ennen kuin luistimet ne löytävät.

Ongelmana kovissa pakkasissa on jään kutistuminen jolloin hyvin pieniä "hius halkeamia" alkaa tulla jäähän. Ne olivat pahin vihollinen. Niitä ei näe ja kaadut jos sellaiseen osut tai luistimet hajoavat tai terät vääntyvät.

Paljon vääntyneitä luistimia. Jotkut käyttivät puupalikkaa, johon oli tehty ura terälle, jolla he väänsivät terän takaisin muotoonsa. Toiset taas toivoivat, että seuraavassa railossa olisi tuuria ja terä vääntyisi takaisin suoraksi. Jotkut pysähtyivät, asettivat terän takaisin railoon ja yrittivät vääntää sitä suoraksi. Eräällä joukkueella (bional/Big-Boss) oli erityiset "matala"-teräiset luistimet. Kun normaalisti terä on noin 1,5 cm korkea, niin heillä tämä oli noin puolet. (En tiedä tarkkoja mittoja) Terät olivat myöskin noin 0.2mm paksummat kuin normaalisti (1.0mm on normaali).

Itse luistelin Rapsin luistimilla, joissa oli uusi vahvempi ja kevyempi alumiiniseos terien mekanismeissa. Näillä luistimilla oli hyvä ohjattavuus takapainoisena, jopa enemmän kuin normaaleissa (carved) luistimissa.

Ensimmäisellä kierroksella jalat alkoivat tuntua hieman kylmiltä ja ylä huulessa alkoi tuntua kylmä. Lämmitin huultani juomalla lämmintä urheilujuomaa. Se toimi hyvin ja huuli alkoi olla ok, mutta jaloista alkoi tunto hävitä. Koska sään piti lämmetä, ei mielessäni käväissytkään mahdolliset ongelmat. Ensimmäisillä kilometreillä luistelu sujui kivuttomasti ja pystyin luistelemaan pitkillä puristuksilla. Tein saman kuin suurin osa, eli luistelin niin vähän kärjessä kuin mahdollista ja pidin huolen, etten menettänyt kosketusta kärkiluistelijoihin.

Kaaduin kahdesti ja molemmilla kerroilla pahaan aikaan. Joukko ajoi takaa irtiottanutta ryhmää molemmilla kerroilla. Joten minun täytyi käyttää paljon voimia saadakseni porukka kiinni, mutta tein sen "helposti" kummallakin kerralla. Käytin samaa pyöräilykilpailuissa nähtyä kikkaa: Käytin autoa apunani. Käytin sitä päästäkseni vauhtiin luistelemalla sen vierellä (sen perässä ei voi luistella, koska ne ajavat omaa lumista uraansa jään vierellä). Mutta siitäkin huolimatta itse siinä on työ tehtävä, koska ei niistä kuitenkaan niin paljoa ole apua. Sanoin Jan-Maartenille, että olin käyttänyt paljon voimiani päästäkseni takaisin mukaan, kun me molemmat luistelimme porukan kärjessä silloin reitin kääntyessä loivasti oikealle. Jan Maarten sirklasi oikealle, (hän harjoittelee sitä toisinaan) mikä näytettiin televisiossakin, mutta ihmettelenpä kuinka moni huomasi, että siinä sirklattiin "väärään" suuntaan.

Kerran kun olin irtiottoporukassa Arjan Schreuderin kanssa enemmän tai vähemmän vahingossa ja mukana myös eräs Bional-tiimiläinen (en muista kuka). Meillä oli maximissaan noin 30 sekunnin johto. Päätin olla vetämättä, tiimikaverini (Jan Maarten Heideman) oli takanani eikä tuntunut siltä, että luistelisin kymmeniä kilometrejä pikkuporukassa väsyttäen itsensä. Pääjoukko otti meidät pian kiinni.

Noin 70 km:n luistelun jälkeen luistelin railoon. En kaatunut, mutta kun jatkoin eteenpäin oli "tuntuma" kadonnut. Ajattelin sen johtuvan lihaksista tai sitten luistimiin oli tullut jotain. Rapsit ovat tunnetut siitä, että ne eivät väänny helposti, joten en uskonut että ne olisivat vääntyneet.

Minulla oli ongelmia; en pystynyt kiihdyttämään, joten jäin 100 metriä porukasta. Mutta juuri kun olin valmiina luovuttamaan, tuli Dasia luistelija takaani ja hän huusi minulle ja ajattelin, että yritetään vielä. Joten sain lisättyä nopeuttani ja seurasin häntä; otin johtoaikan ja hän auttoi minua kuromaan välin kiinni. 75 km:n jälkeen on reittien ja maalilinjan risteys (25 km) jossa on ruokaa ja juomaa tarjolla. Meillä oli tuuria ja pääsimme vielä mukaan, koska porukka joutuu hidastamaan vauhtiaan siellä.Sain laukun jossa oli juotavaa ja huusin, että minulla on "vääntynyt luistin". Samalla hetkellä ruuan ja juoman saamisen hetkellä porukka kiihdytti jälleen vauhtiin. En enää pysynyt perässä. Olin jälleen valmis luovuttamaan, mutta jälleen yksi huoltoautoista "tööttäsi" ja tuli rinnalleni tuulen suojaksi. Noin 7 km myöhemmin olimme jälleen lähellä maalilinjaa, koska reitti kiertää 3 ympyrää jäällä. Väsymys alkoi painaa koska luistimien takia jouduin käyttämään huonoa tekniikkaa. Kun 2km myöhemmin porukka jälleen kiihdytti karkuun, oli se sitten liikaa minulle; luovutuin ja luistelin 2 km takaisin maalipaikalle. Otin luistimet jalastani ja näin kuinka vasen luistin oli vääntynyt terän etuosastaan.

Palasin nopeasti takaisin hotelliini, koska oli kylmä. Siellä huomasin oikean isovarpaani paleltuneen hieman. En voinut liikuttaa sitä kovin hyvin, mutta minulla oli kuitenkin tunne, että se oli ok. Minulla oli myös joitain punaisia läiskiä kasvoissani niissä paikoissa joissa oli lieviä paleltumia. Käytin "Vitalista" (erityinen voide, jolla pyritään suojaamaan ihoa kylmissä olosuhteissa) peittämään kasvoni kisan aikana, mutta sekään ei aivan auttanut. Olin kuitenkin ok, ei mitään pidempiaikaisia ongelmia. Kun tiimiläiseni palasivat takaisin, oli heillä kaikilla paleltumia kasvoissaan. Jopa Henri Ruitenbergillä joka luisteli "ainoastaan" 25 kilometriä. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa, että lämpötila oli -20 astetta lähdössä. (Lisää siihen tunne, miltä tuntuu kun liikutaan 30-40 km tunnissa tässä lämpötilassa!!!) Ruud Borst (Bional) voitti ja tiimikaveri Jan Maarten oli 4., mutta tämä ei ollut päivän stoori.

Oli tuuria koska luistimeni estivät minua jatkamasta. Minusta tuntuu yhä enemmän tältä, kun kuulen Arnold Gaasenbeekin (team Thyssen) ongelmista. Hän oli kolmastoista, mutta hänen varpaansa ja jalkojen etuosat olivat paleltuneet ja hänet vietiin jälkeenpäin sairaalaan. Hän vietti ainakin yhden yön sairaalassa ja hänellä on yhä ongelmia hänen "kolmen pienimmän varpaansa kanssa". Hän palaa Hollantiin joko autolla tai ambulanssilla ja ei voi kuin odottaa parantumistaan. Mutta tuo on toistaiseksi huhua, joten en tiedä tarkkoja yksityiskohtia.

Melkein kaikilla luistelijoilla oli paleltumia kasvoissaan. Kahdella oli vatsanahka paleltunut, rakkuloita korvissaan ja joidenkin varpaat olivat hieman tummuneet.

Joten tämä oli kilpailu jota ei koskaan unohda ja josta pitää ottaa oppia. Minulla oli tuuria, koska minulla oli tarpeeksi lämpimiä vaatteita ja lopetin ajoissa ehkäisten todellisten vaurioiden syntymisen, mutta se oli siinä rajoilla!

Jan van Oosterom

(suomennos: Irko Aario)

Published with permission