Liput salkoon! Luistelua Oulussa sata vuotta sitten
Luistinratoja oli Oulussa ainakin jo 1870-luvulta lähtien. Ja miten juhlavaa vaikuttaa meno niillä olleen ja miten värikkäitä niillä järjestetyt tilaisuudet!
Tuohon aikaan Oulussa radalla luisteleminen oli sallittua aina kun luisteluradalla olleisiin salkoihin nostettiin liput. Oulussa Luistinseuraan kuulumatonkin pääsi luistelemaan, mutta vasta ostettuaan pääsylipun. Yhteisluistelut olivat koko kaupungin noteeraama seurapiiritapahtuma ainakin Helsingissä ja todennäköisesti myös Oulussa. Niitä pidettiin Oulussa kolme tai neljä kertaa vuodessa ja niistä ilmoitettiin paikallisissa lehdissä. Ainakin vuonna 1885 ilmoitusta lehtiin ei rahapulan vuoksi saatu ja tilaisuudesta ilmoitettiin ainoastaan Uuden Apteekin luona oleella ilmoitustaululla.
Liian innokas meno työllisti joskus ratojen hoitajia. "Baanamestarina" tiedetään Oulussa toimineen ainakin Fritz-nimisen aluksen entisen perämiehen, joka pitikin nuorison nuhteessa ja esti "huudittoman" luistelun. Sellaisesta samaten kun naattaleikeistä oli Helsingissä säädetty, että ne yhteisluistelun aikana voivat johtaa klubimerkin menettämiseen. Samoin oli säädetty, että yleisön piti niskoittelematta totella johtokunnan jäseniä ja radan palvelusväkeä.
Oulussa saattoi yhteisluisteluiltoihin lunastaa myös kävelylippuja. Kävelyä saattoi harrastaa kuitenkin vain radan laidalla, koska luistelijoiden häiritseminen oli kielletty. Helsingissä, jossa yhteisluistelu oli tapahtuma, jossa sosieteetti näyttäytyi, kävelylippu antoi mahdollisuuden esilläoloon myös niille, jotka eivät osanneet tai halunneet luistella. Radan laidoilla näkyikin herrasväkeä käyskentelemässä hienoissa urheiluasuissa luistinten kilistessä käsivarrella.
Tämä kaikki on luettavissa Sari Ponnin Suomen historian pro gradu-tutkielmassa, joka hyväksyttiin Joensuun yliopistossa 1996. Tutkielman nimi on "Piirtoja jäällä - Luisteluharrastus Suomessa 1880-luvulla". Yllä oleva useine sanatarkkoine lainauksineen on otettu tästä hienosta työstä. Jatkan Sari Ponnin työn ja erityisesti oululaisen luistelun esittelyä jatkokeromuksen tyyppisesti. Tulevia aiheita ovat mm.
Tarkk'ampujat ja luistelu
Oulun luistinradat
Luistelua ilotulituksen räiskeessä
Miesten ja naisten luisteluasut
Flirtti jäällä
Luistimet vanhaan hyvään aikaan
Naamiaisluistelut
Veli-Pekka Lehto
|