Syntyykö Sidneyssä maailmanennätyksiä?
Kesäolympialaiset ovat alkamassa ja urheiluhullu maailma odottaa uusia maailmanennätyksiä. Syntyykö niitä? Kysymys on aiheellinen, koska uusien ennätysten saavuttaminen on yhä vaikeampaa; niihin pääseminen edellyttää huippuyksilöitä, huippuvalmennusta ja valtavaa organisaatiota, joka huolehtii tästä kaikesta. Tilastojen tarkastelu osoittaa mm. seuraavaa; Roger Bannister juoksi haamumailin vuonna 1954 saavuttaen ajan 3 minuuttia 59,4 sekuntia. Sen jälkeen tämä maailmanennätys on rikottu 18 kertaa. 1950-luvulle tultaessa ennätyksestä oli lohjennut 5 sekuntia, seuraavan vuosikymmenen aikana parannusta tuli 3 sekuntia, 1970-luvulla ajasta irtosi jälleen 3 sekuntia, mutta 1980-luvulla vain 2 sekuntia. Lyhyemmillä matkoilla, kuten 100 metrin juoksussa, joudutaan jo mittaamaan sekunnin sadasosia, jotta uuden maailman-ennätyksen syntyminen voitaisiin osoittaa.
Tämä on tausta, jota vastaa Geoff Watts tarkastelee uusien ennätyksien mahdollisuutta vastikään ilmestyneessä kirjoituksessaan The Times Higher Education Supplement -lehdessä (Who'll be the last to beat the clock?, August 18, 2000). Wattsin vastaus on, että uusia ennätyksiä syntyy. Uusien ennätysten syntyminen ei tietenkään ole täysin ennustettavissa, koska ihmiset eivät ole koneita. Watts löytää kuitenkin useita sellaisia urheiluvalmennukseen ja -suorituksiin liittyviä osa-alueita, joissa hänen mukaansa tapahtuu edistystä, jotka johtaavat vääjäämättä uusien ennätysten syntyy. Ensinnäkin hän toteaa, että urheilun piiriin tulee yhä enemmän ihmisiä ja sitä kautta myös kokonaisia väestöryhmiä, jotka eivät ole aikaisemmin urheilua "kokeilleet". Niistä voi löytyä uusia lahjakkuuksia, joissa on mestariainesta. Esimerkkinä tällaisesta käynee jo useita vuosia näkyvissä ollut afrikkalaisten kestävyysjuoksijoiden buumi, joka on johtanut vanhojen ennätysten murentumiseen. Toisaalta aina voi syntyä poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä, jotka pystyvät rikkomaan pitkäänkin pysyneitä ennätyksiä. Urheilulääketieteelllisen valmennuksen puolella Watts näkee tärkeiksi ravitsemustieteelliset tutkimukset, joilla pyritään löytämään sellaisia uusia ravintoaineita ja dieettejä, jotka nopeuttavat elimistön palautumista rankasta harjoituksesta. Tavoitteena on löytää mm. nopeammin hajoavia ravinteita. Tutkimuksen keinoin pyritään löytämään myös sellaisia harjoitusmenetelmiä, joiden avulla lihaksistoon kertyvä maitohappo saataisiin joko neutraloitua tai poistumaan mahdollisimman pian. Neutraloimistarkoituksessa monet urheilijat syövät jo nyt natriumbikarbonaattia, minkä on arveltu antavan noin 0,2 - 0,3 sekunnin edun 400 metrin juoksussa. Jo pitkään on keskusteltu ja arvioitu niitä etuja, joita kreatiinin syömisestä on lihasten energiataloudelle räjähtävissä ja lyhytaikaisissa suorituksissa.
Psykologiset tekijät ovat aina olleet mukana urheilussa ja niiden merkitys on korostunut viime vuosina. Urheilun piiriin ovat ilmestyneet nyt alalle spesialisoituneet urheilupsykologit, jotka pyrkivät mobilisoimaan urheilijan henkiset voimavarat tukemaan huippuunsa viritettyä kroppaa.
|
 |
Teknologian saralla on saavutettu huomattavia edistysaskeleita, jotka ovat parantaneet suorituksia. Näistä ovat esimerkkinä mm. Chris Boardmanin suunnittelemat polkupyörät, juoksuratojen uudet pinnoitteet, haipuvut uimareilla, jne. Sidneyn kisojen alla on keskusteltu paljon uusista juoksukengistä, joilla uskotaan olevan merkitystä suoritustason nostamisessa. Toisaalta tässä on pidettävä mielessä kenkäfirmojen kaupallisetkin pyrkimykset. On tutkijoita, jotka pitävät paljon mainostettuja energiaavarastoivia ja sitä jousen lailla vapauttavia juoksukenkiä suoranaisena humpuukina.
Kirjoituksensa loppuosassa Watts käsittelee mielenkiintoista kysymystä farmakologisen tutkimuksen käyttämisestä urheilusuoritusten parantamiseen. Farmakologiassa on tutkimusalue, jossa selvitetään lääkeaineiden vaikutusta elimistöön. Watts kiinnittää huomiota siihen, että ainakin julkisesti farmakologisen tutkimuksen osuus urheilulääketieteellisessä tutkimuksessa on yllättävän vähäinen. Syykin tähän on selvä; doping on myös farmakologiaa ja sen jäljiltä mikä tahansa farmakologinen tutkimus urheiluun liitettynä värittyy helposti dopingiksi. Wattsin mukaan lääketieteen mahdollisuudet lääkeainein vaikuttaa suorituskykyyn ovat kuitenkin jatkuvasti tiedon kertyessä parantuneet ja ollaan tulossa tilanteeseen, jossa entistä enemmän kysytään, tulisiko jonkinlainen hallittu vaikuttaminen sallia. Kirjoituksessa pidetään selvänä, että monet nykyisistä maailmanennätyksistä ovat niin hyviä kuin ovat juuri siksi, että ennätysten haltijat ovat käyttäneet hyväkseen sitä lisätehoa, joka tulee esim. anabolisten steroidien tai kasvuhormonin käytöstä.
Aivan uuden lisänsä tähän suorituskyvyn keinotekoiseen parantamiseen lääkkeellisin keinoin tuo se valtava uusi tietomäärä, mikä on tullut käyttöön ihmisen geeneihin kohdistuneen tutkimuksen seurauksena. On vain ajan kysymys, kun pystytään osoittamaan, mitkä ne tärkeät geenit, jotka ovat myötävaikuttavat huippu-urheilijan suorituksiin. On todennäköistä, ja monien lihaksen tärkeiden geenien osalta jo tiedetäänkin, että huippu-urheilijoiden geenivarustus on erilainen kuin vaikkapa normaalin kuntoilijan tai jopa sellaisen huipputason urheilijan, joka ei ehkä yllä aivan samoihin suorituksiin pysty kuin maailmanmestarit. Tutkimus tuo jatkuvasti uutta tietoa, jolla tällainen"geenietu" voitaisiin mahdollisesti lääkkeellisin keinoin kuroa umpeen. Tekniset mahdollisuudet ovat olemassa siis monenmoiseen. Ajankohtaiseksi ja tärkeiksi tulevatkin kriittiset pohdinnat siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ennätysten saavuttamisen huumassa täytyisi myös muistaa, mitä haittavaikutuksia millä tahansa urheilijan elimistöön kohdistuvalla manipulaatiolla voi olla urheilijan terveydelle. Tästä asiasta kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla Jesper L. Andersen, Peter Schjerling ja Bengt Saltin vastikään ilmestyneessä kirjoituksessaan "Muscle, Genes and Athletic Performance" Scientific American -lehdessä (September 2000). Palaan tähän artikkeliin myöhemmin.
Veli-Pekka Lehto
|
