Uuteen kauteen..
Unkari, 07.02.2000
Sunnuntaiset jäävuorot alkavat olla tiukassa kun joka viikonloppu sillä ainoalla tekojääradalla on jonkinlaiset kilpailut. Toissaviikonloppuna oli oikein kansainvälistä väriä - unkarilaiset eivät päässeet juhlimaan vaan naapurimaat veivät kai kaikki kärkikisijat. Yritin katsoa tuloksia www.gyorskori.hu-sta mutta ei niitä ainakaan viimeviikolla siellä näkynyt. Tuskin ne mitään huipputasoa ovat kun vettä tuli aivan kaatamalla (3000m mentiin kai .n 4.40 pintaan).
Vesisateen myötä ovat lumet ja jäät menneet. Eilen sunnuntaina oli katumittarissa jo 16 astetta. Niinpä olen siirtynyt takaisin rullille. Täytyy sanoa, että ensimmäiset vaikutelmat olivat shokeeraavia. Vaikka koetinkin raakata itseäni talvella niin tiistain aika 10kmlla oli lähes minuutin heikompi kuin syksyllä.
Tästä(kin) tulee mieleen, etta miten kesään kannattaisi valmistautua. Onko tässä iässä enää mahdollista parantaa edelliskauden aikoja (siis mielekkäällä panostuksella) vai kannattaako vain keskittyä säilyttämään entinen kunto? Jostain luin, että amerikoissa 45-set menevät 10km 20-21 minuuttiin. Itse olisin tyytyväinen kun pääsisi 23 minuutin alle. Mietitkö sinä ollenkaan tämmöisiä?
Raimo Frondelius
Vastinetta Unkarin kirjeenvaihtajallemme
Ohoh! Joko siellä puskee kevättä - täällä ei ole vielä paukahtaneet edes helmikuun pakkaset! Jääharjoittelu on kyllä parasta harjoittelua rullillekin! Katso meidän nörtti-Irkoa esim. viikonlopun kisoissa(tulossivu)! Irko 32 v on kropaltaan jäntevöitynyt urheilijaksi ja tämäntalvinen luistelujakso tuo ensi kesänä hänet entistä lähemmäksi rullaluisteukärkeä eli pystyy rata- ja maantiekisoissa muiden kyytiin.
Rullaluistelun potkua - puristusta voi kehittää voimaharjoittelulla esim. jalkakyykkäyksellä, liukulaudalla tai sivuhyppyharjoitteilla. Jos oikein spesiaaliharjoitetta puhkuu mieli, niin pistä avustaja henkilöauton rattiin, vaihde vapaalle ja käyt perästä työntämään esim. minuutin jaksoja. Mutta pitää itse työntää, meille on käynyt niinkin, että ohittavat autoilijat on tarjonneet APUAAN!
Pentti Kiiskinen
|